Kaksi argumenttia materialismia vastaan

Kehittelin enemmänkin huumorimielessä muutaman argumentin materialismia vastaan, joissa kuitenkin saattaa olla jotain ideaa. Päätelkää itse.

Ensinnäkin materialismi on niin huono näkemys, että syntiinlankeemuksen täytyy olla totta. Room. kirjeessä Paavali viittaa ihmisiin, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa (1:18). Jamess D. G. Dunn kommentoi jaetta mm. seuraavasti: "'[T]he truth' here being understood... as the truth of God (v 25), the truth of God in relation to man, of man in relation to God, and of man in relation to man, the reality which should determine these relations but which has been so effectively suppressed in and by the relationships which people have actually promoted." Voitaisiinko sanoa niinkin nätisti, että materialismissa toteutuu Paavalin sanat, "He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi." (22) 

Toiseksi jos materialismi on tosi, niin tällöin meidän käytöksemme määräytyy luonnonlakien mukaisesti. Toimintamme on joko fysikaalisesti determinoitua tai satunnaista. Mutta tämä näyttää johtavan ongelmaan (itse asiassa se johtaa moneenkin ongelmaan). Nimittäin miksi determinoitu tai satunnainen rivi merkkejä näyttöpäätteellä merkitsisi yhtään mitään? Jos me annamme apinalle näppäimistön ja hän hetken sitä satunnaisesti näpyteltyään tulostaa näytölle sanat "Minä pidän sinusta", näillä sanoilla ei ole merkitystä, vaikka me ymmärrämmekin sen, mitä siinä lukee. Apina ei tarkoittanut sanoa, että hän pitää sinusta. Ehkä hän vihaa sinua, kun pakotat kirjoittamaan. Determinismin kohdalla asia ei ole yhtään parempi. Jos me nimittäin olemme determinoidut kirjoittamaan sen, mitä me näppäimistöä näpytellessä tuotamme ruudulle, niin sillä ei ole sen enempää merkitystä: emme pyri edes sanomaan mitään. Näin ollen, jos materialismi on tosi, mielekäs keskustelu on mahdotonta.

Onko Jumala piilossa?

Yksi yleisimpiä ongelmia jumalauskon eli teismin kannalta on Jumalan hiljaisuus ja piiloutuminen. Jos Jumala on olemassa, niin miksi hän ei osoita olemassaoloaan meille ilmeisellä tavalla, joka ei jätä arvauksille sijaa? Eikö hyvä Jumala toimisi juuri näin? Näitä kysymyksiä olen pohtinut. Jumalan piiloutuminen on kuitenkin hyvä argumentti jumalauskoa vastaan vain siinä määrin, kuin meillä on syitä olettaa, että Jumalalla ei olisi hyvää syytä piiloutua. Jos Jumala on olemassa ja hänellä on hyvä syy piiloutua (jossain määrin), niin tällöin argumentti on tehoton. Voiko Jumalalla olla riittävän hyvä syy ja mikä se voisi olla? Esitän yhden mahdollisen vaihtoehdon.

Jumala haluaa, että me valitsemme millaisia ihmisiä me olemme (muodostamme oman luonteemme), miten me vaikutamme toisiin ihmisiin (autamme heitä muodostamaan heidän luonnettaan) ja millaisessa maailmassa me elämme. Hän antaa tämän vastuun meille luomalla maailman, jossa vallitsee lainalaisuudet niin, että meidän teoillamme on ennakoitavissa olevia seurauksia. Mutta jotta me voisimme tehdä todellisia valintoja hyvän ja pahan välillä, Jumalan täytyy vetäytyä (jossain määrin). Hyvä luonne on luonnollista taipumusta tehdä oikein sen itsensä vuoksi, eikä pelkästään siksi, että me hyödymme siitä. Lisäksi Jumala haluaa, että me voimme tehdä valinnan suhteessa häneen: joko osallistua hänen projektiinsa tai olla osallistumatta. Uusi testamentti puhuu luomakunnasta, jossa oikeudenmukaisuus ja rakkaus vallitsee. Uusi taivas ja uusi maa.

Mutta Jumala ei voi piiloutua täysin. Siksi tähän ajatukseen sopii hyvin kristillinen sanoma Kristuksen inkarnaatiosta, sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jumala on ilmaissut itsensä historiallisessa henkilössä. Hän ei ole kokonaan piiloutunut.