Pahuuden ongelma ja pääsiäisen todellisuus

Palaan vielä pahuuden ja kärsimyksen ongelmaan sillä se on todellinen ja kipeä asia. Maailmassa vaikuttaa olevan pahuutta, josta ei seuraa mitään suurempaa hyvää — turhaa ja liiallista pahuutta. Esimerkkejä voitaisiin luetella loputtomiin, mutta se tuskin on tarpeen. Jokainen meistä tietää, että pahuus voi olla todella järkyttävää, silmitöntä, julmaa ja sairasta. Emmekä saa trivialisoida tätä tosiasiaa älyllisesti näppärillä selityksillä.

Miten kristitty voi säilyttää uskonsa pahuuden edessä?

Ateisti filosofi J. L. Macie käyttää pahuuksista, joista ei seuraa mitään suurempaa hyvää, termiä "absorboidamaton pahuus." Kuvitellaan esimerkiksi, että sotilas olisi voinut pelastaa toiset heittäytymällä granaatin päälle, mutta hän valitse paeta. Tällöin jotkut sodan pahuudet jäävät absordoimatta koska pelkuruudesta ei seuraa mitään hyvää.

Kristitty uskoo, että syntiinlankeemus synnytti mahdollisuuden kaikkein suurimmalle hyvälle — "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa." (Johannes 3:16) Kristuksen uhrikuolema on korkein hyvä, joka absorboi kaiken pahuuden. Sen arvo ei ole rajallinen, kuten rohkeuden, myötätunnon tai ystävällisyyden, jotka voivat myös absorboida pahuutta, "sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." (2. Korinttolaiskirje 5:19) Inkarnaation ja sovituksen perusteella kristitty voi uskoa, että kaikki pahuus on absorboitua, eikä ole turhaa tai liiallista pahuutta.

Mutta onko tämä vakuuttavaa? Maailmassa on kaikesta huolimatta pahuutta, joka tuntuu ja näyttää tarpeettomalta ja liialliselta.

Koko asia tiivistyy tähän: pääsiäinen on todellista historiaa tai se on satua. Joko Jumala tuli ihmiseksi Kristuksessa, kuoli ja nousi kuolleista puolestamme, tai sitten ei. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Tämä ei ole älyllistä spekulointia, vaan todellisuutta.

Jumalan rakkaus, jonka hän osoitti Kristuksen kuolemassa, antaa kristitylle syyn luottaa Jumalan hyvyyteen, vaikka hän ei ymmärrä miksi pahuutta on olemassa. Ja vaikka emme ymmärrä miten kaiki pahuus on absorboitua, me voimme uskoa siihen, että ne todellakin ovat.

Siunauttua pääsiäistä!

Kaurapuuro todistaa Jumalasta

Nautin aamupalaksi kaurapuuroa. Oli hyvää.

Voisiko kaurapuuro olla osoitus Jumalasta?

Ravitsemusterapeutit sanovat, että kaurapuuron säännöllinen syöminen on hyväksi koska se auttaa pitämään verenkolesterolin alhaisena. Se on siis hyvää jonkin toisen hyvän asian vuoksi tai kannalta. Alhaisen verensokerin ylläpitäminen on puolestaan hyväksi koska se auttaa välttämätään sydänongelmia ja ylläpitämään yleistä terveyttä. Näitä hyviä asioita, jotka ovat hyviä jonkin niistä seuraavan hyvän vuoksi, kutsutaan ekstrinsiseksi (ulkoiseksi) hyväksi. Ja tähän liittyy jotain hyvin kiinnostavaa. Voiko kaikki hyvä olla ekstrinsista, ulkoista?

Jos kaikki hyvä on ulkoisesti hyvää, niin P ei voi olla hyvä ellei se johda hyvään P1, joka puolestaan ei voi olla hyvä ellei se johda P2:seen, joka tarjoaa P1:slle hyvän arvon. Mutta P2 ei voi olla hyvä tai tarjota hyvän arvoa, ellei siitä seuraa P3, joka on hyvä asia ja voi tarjota hyvän arvon eteenpäin. Tämä ketju jatkuu loputtomiin kunnes jossain vaiheessa päädymme joko hyvän arvon antajaan Pn joka on jo käytetty tai emme missään vaiheessa päädy hyvän arvon antajaan lainkaan. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole tyydyttävä. Itse asiassa tämä vaikuttaa johtavan siihen, ettei ulkoista hyvää olekaan.

Kaiki hyvä ei siis voi olla ulkoisesti hyvää. Tarvitaan jotain, joka on intrinsisesti (itsessään) hyvää ja kykenee tarjoamaan ulkoiselle hyvälle arvon. Tämä hyvä on Jumala.

"Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa." (Psalmi 107:1)

   

Maailman pahuus ja Jumalan hyvyys

Wegelius blogi on täällä taas usean vuoden tauon jälkeen!

Olen käynyt eräällä foorumilla kiivasta keskustelua pahuuden ongelmasta. Joukossa on niin ateisteja kuin kristittyjäkin. Erityisesti kysymys Jumalan hyvyydestä on noussut esille tässä yhteydessä. Eikö pahuus ja kärsimys osoita Jumalan olevan välinpitämätön tai suorastaan paha? Millainen kaikkivaltias vain istuu käsiensä päällä? Nämä ovat tietenkin täysin luonnollisia ja sallittuja kysymyksiä, mutta ongelma on siinä, että ne perustuvat puutteelliseen käsitykseen Jumalasta. Tätä asiaa on tarkoitus nyt selventää. Esitän asian ensin lyhyesti ja sitten syvemmin perustellen.

Ensin lyhesti pahuuden ongelmasta. Pahuuden ongelma pyrkii osoittamaan, että Jumalaa ei (todennäköisesti) ole olemassa. Maailmassa olevan pahuuden ja kärsimyksen katsotaan siis viittaavan siihen, että Jumala on poissa. Oleellista on huomioida, ettei kyseessä ole argumentti Jumalan hyvyyttä vastaan, vaan argumentti hyvän Jumalan olemassaoloa vastaan. Tämän ymmärtäminen tuntui olevan foorumikeskustelussa hankalaa.

Nyt sitten asian pihvi: Jos Jumala on olemassa, niin Jumala on täydellisen hyvä. Ja täydellisen hyvällä Jumalalla on tietenkin riittävän hyvä syy ja perusteltu vastaus sallia pahuus ja kärsimys, vaikka me emme tiedä sitä ja vaikka maailma vaikuttaa meistä epäoikeudenmukaiselta.

Mutta millä perusteella voimme sanoa näin? Miten niin pahuus ja kärsimys eivät vähennä tai pienennä Jumalan hyvyyttä? Pyrin perustelemaan asia.

Jumala on olento, jota suurempaa ei voida kuvitella.

Tämä on teistinen käsitys siitä kuka Jumala on. Hän on suurin mahdollinen olento, maksimaalisen täydellinen yksilö. Kun kysymme "Onko Jumala olemassa?", niin me kysymme, onko todellisuudessa olemassa olentoa, joka vastaa kyseistä kuvausta. Samalla tavalla kuin jos kysymme vaikkapa "Onko pyramideja olemassa?", niin me tiedustelemme, onko kivestä tehtyjä ylöspäin kapenevia, geometrisen pyramidin muotoisia rakennelmia olemassa.

Se, että Jumala on maksimaalisen täydellinen yksilö, merkitsee sitä, että hänen ominaisuutensa — kuten mm. hyvyys, voima, tieto — ovat maksimaalisia, eli niin suuria kuin on ristiriidattomasti mahdollista, eikä ole ketään tai mitään, joka voisi ylittää ne. Jumalan hyvyys on siis myös maksimaalista, täydellistä, ja se voidaan ymmärtää tarkoittavan ainakin seuraavia asioita.

(1) Jumala on ontologisesti (olemukseltaan) täydellinen ilman virhettä, heikkoutta tai puutetta
(2) Jumala tekee täydellisesti kaiken mitä vapaan moraalisen toimijan hänen tilanteessaan pitäisi tehdä
(3) Jumala osoittaa hyvyyttä enemmän kuin on velvollisuus
(4) Jumala ei voi tehdä mitään väärää tai pahaa.

Yleinen kysymys tässä kohden on, että eikö maksimaalisen täydellinen olento voisi olla hyvän sijasta paha. On totta, että paha olento voi olla suuri ja mahtava siinä mielessä, että se on hyvinkin vaikuttava, voimakas ja vaikutusvaltainen. Paha olento ei kuitenkaan voi olla ontologisesti (olemukseltaan) täydellinen ja siinä mielessä suurin mahdollinen. Tämä on intuitiivisesti totta, kuten voimme havaita seuraavasta esimerkistä. Kuvitellaan alla oleva tilanne.

(1) Henkilö A evää päivän ainoan ruoka-annoksen henkilöltä X, joka tulee kuolemaan saman päivän aikana, jos hän ei saa ruokaa.
(2) Henkilö B antaa oman päivän ainoan henkiölle X ilman menehtymisen riskiä ja pelastaa tämän hengen.

Pieni hyvyys (ruoka-annoksen antaminen) on suurempaa kuin iso pahuus (ruoka-annoksen evääminen ja toisen tappaminen). Voidaan sanoa, että henkilö B ja hänen tekonsa on suurempi tai täydellisempi kuin henkilö A ja hänen tekonsa. Tämä osoittaa, että ontologisesti (olemukseltaan) täydellinen olento ei voi olla paha. Jos hänessä olisi pahuutta, hänessä olisi vikaa, heikkoutta, puutetta.

Jos siis Jumala on olemassa, niin Jumala on välttämättä täydellisen hyvä. Ei ole mahdollista, että hän jotenkin epäonnistuisi olemaan tätä. Tästä syystä maailmassa oleva pahuus tai kärsimys ei voi asettaa kyseenalaiseksi Jumalan hyvyyttä, jos Jumala on olemassa. Jos huomaamme pyradimin puuttuvan siitä kohden, jossa sen olisi pitänyt olla, niin se ei aseta kyseenalaista sitä, että onko pyramidi kivestä tehty ylöspäin kapeneva, geometrisen pyramidin muotoinen rakennelma. Ainoastaan kyseisen pyramidin olemassaolon.