Kaksi argumenttia materialismia vastaan

Kehittelin enemmänkin huumorimielessä muutaman argumentin materialismia vastaan, joissa kuitenkin saattaa olla jotain ideaa. Päätelkää itse.

Ensinnäkin materialismi on niin huono näkemys, että syntiinlankeemuksen täytyy olla totta. Room. kirjeessä Paavali viittaa ihmisiin, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa (1:18). Jamess D. G. Dunn kommentoi jaetta mm. seuraavasti: "'[T]he truth' here being understood... as the truth of God (v 25), the truth of God in relation to man, of man in relation to God, and of man in relation to man, the reality which should determine these relations but which has been so effectively suppressed in and by the relationships which people have actually promoted." Voitaisiinko sanoa niinkin nätisti, että materialismissa toteutuu Paavalin sanat, "He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi." (22) 

Toiseksi jos materialismi on tosi, niin tällöin meidän käytöksemme määräytyy luonnonlakien mukaisesti. Toimintamme on joko fysikaalisesti determinoitua tai satunnaista. Mutta tämä näyttää johtavan ongelmaan (itse asiassa se johtaa moneenkin ongelmaan). Nimittäin miksi determinoitu tai satunnainen rivi merkkejä näyttöpäätteellä merkitsisi yhtään mitään? Jos me annamme apinalle näppäimistön ja hän hetken sitä satunnaisesti näpyteltyään tulostaa näytölle sanat "Minä pidän sinusta", näillä sanoilla ei ole merkitystä, vaikka me ymmärrämmekin sen, mitä siinä lukee. Apina ei tarkoittanut sanoa, että hän pitää sinusta. Ehkä hän vihaa sinua, kun pakotat kirjoittamaan. Determinismin kohdalla asia ei ole yhtään parempi. Jos me nimittäin olemme determinoidut kirjoittamaan sen, mitä me näppäimistöä näpytellessä tuotamme ruudulle, niin sillä ei ole sen enempää merkitystä: emme pyri edes sanomaan mitään. Näin ollen, jos materialismi on tosi, mielekäs keskustelu on mahdotonta.

Onko Jumala piilossa?

Yksi yleisimpiä ongelmia jumalauskon eli teismin kannalta on Jumalan hiljaisuus ja piiloutuminen. Jos Jumala on olemassa, niin miksi hän ei osoita olemassaoloaan meille ilmeisellä tavalla, joka ei jätä arvauksille sijaa? Eikö hyvä Jumala toimisi juuri näin? Näitä kysymyksiä olen pohtinut. Jumalan piiloutuminen on kuitenkin hyvä argumentti jumalauskoa vastaan vain siinä määrin, kuin meillä on syitä olettaa, että Jumalalla ei olisi hyvää syytä piiloutua. Jos Jumala on olemassa ja hänellä on hyvä syy piiloutua (jossain määrin), niin tällöin argumentti on tehoton. Voiko Jumalalla olla riittävän hyvä syy ja mikä se voisi olla? Esitän yhden mahdollisen vaihtoehdon.

Jumala haluaa, että me valitsemme millaisia ihmisiä me olemme (muodostamme oman luonteemme), miten me vaikutamme toisiin ihmisiin (autamme heitä muodostamaan heidän luonnettaan) ja millaisessa maailmassa me elämme. Hän antaa tämän vastuun meille luomalla maailman, jossa vallitsee lainalaisuudet niin, että meidän teoillamme on ennakoitavissa olevia seurauksia. Mutta jotta me voisimme tehdä todellisia valintoja hyvän ja pahan välillä, Jumalan täytyy vetäytyä (jossain määrin). Hyvä luonne on luonnollista taipumusta tehdä oikein sen itsensä vuoksi, eikä pelkästään siksi, että me hyödymme siitä. Lisäksi Jumala haluaa, että me voimme tehdä valinnan suhteessa häneen: joko osallistua hänen projektiinsa tai olla osallistumatta. Uusi testamentti puhuu luomakunnasta, jossa oikeudenmukaisuus ja rakkaus vallitsee. Uusi taivas ja uusi maa.

Mutta Jumala ei voi piiloutua täysin. Siksi tähän ajatukseen sopii hyvin kristillinen sanoma Kristuksen inkarnaatiosta, sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jumala on ilmaissut itsensä historiallisessa henkilössä. Hän ei ole kokonaan piiloutunut.

Epävarmuus kompastuskivenä

Ajattelin kirjoittaa jotain varmuudesta tai paremminkin sen puutteesta. Varmuuden puute saattaa olla kristityille kompastuskivi. Sitä se on ollut ainakin mulle. Ennen kuin jatkan pidemmälle, on tarpeen täsmentää, mitä tarkoitan varmuudella. On olemassa kahdenlaista varmuutta: episteemistä ja psykologista. Tässä tapauksessa viittaan jälkimmäiseen. Psykologinen varmuus on varmuuden kokemista. Henkilö on psykologisesti varma asiasta, kun hänellä ei ole syytä epäillä asian todenperäisyyttä tai kun hän on täysin vakuuttunut asian todenperäisyydestä.

Kuvitellaan tilanne, jossa nuori kristitty, joka on varma uskostaan, tapaa internetissä ateisteja, jotka perustelevat hänelle, ettei Jeesusta ollut olemassa. Jeesus on myytti. On mahdollista, että tämän seurauksena hän menettää psykologisen varmuutensa ja alkaa epäilemään kristinuskon todenperäisyyttä. Tiedän omasta kokemuksestani, että tällainen epävarmuus voi olla ahdistavaa tai jopa musertavaa. Silloin helposti ajattelee, ettei tämä loppujen lopuksi olekaan totta. Ehkä tämä nuori kristitty tekee kuten mä tein: hän tutustuu apologetiikkaan ja yrittää löytää järjellisiä perusteita uskonsa puolesta, mutta kun ne eivät anna varmuuden tunnetta, hän päättelee, ettei usko ole totta. Ehkä hän yrittää väitellä näiden ateistien kanssa sillä ajatuksella, että jos hän saisi heidät vakuutettua, niin silloin hän itsekin voisi uskoa. Tämä tuskin kuitenkaan onnistuu.

Ongelma on siinä, että varmuudelle annetaan liian suuri painoarvo. Epävarmuus ei todista sitä, että on väärässä. Varmuus ei ole sama asia kuin tietäminen: on mahdollista olla varma asiasta, joka ei ole totta. On myös mahdollista epäillä asiaa, joka on totta. On hyvin valitettavaa, jos ihminen luopuu uskostaan siksi, että hänellä on epäilyksiä tai hän ei ole täysin varma.

Moderni fysiikka ja muinainen usko

Sain tänään luettua Stephen Barrin kirjan "Modern Physics and Ancient Faith." (University of Notre Dame Press, 2006). Kirja käsittelee materialismia, tiedettä ja uskontoa. Onko tiede ja usko ristiriidassa keskenään? Onko tiede osoittanut uskonnon vääräksi ja tehnyt Jumalasta tarpeettoman hypoteesin? Fysiikan professorina toimiva Barr esittää, että todellinen konflikti ei ole uskon ja tieteen välillä, vaan uskon ja materialismin välillä.

Materialismi on karkeasti ilmaistuna filosofinen olettamus, jonka mukaan todellisuus on pelkästään fyysinen. Ei ole sielua, hengellistä maailmaa tai Jumalaa. Barr toteaa sen, minkä olen itsekin ollut havaitsevinani: joidenkin on vaikea erottaa materialismi tieteestä. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia.

Barr ei varsinaisesti pyri todistamaan, että teismi on tosi. Kyse on ennusteista tai odotuksista. Materialistit ovat väittäneet, että tiede on täyttänyt heidän odotuksensa ja tuhonnut uskovien. Barr kuitenkin väittää, että uusimmat tieteelliset havainnot ovat alkaneet kääntymään materialismia vastaan ja antaneet teismille tilaa hengittää. Mulle kirja antoi paljon ajateltavaa ja vahvisti uskoani siihen, että on olemassa Jumala, kaiken luoja. Suosittelen lämpimästi.