Onko Jumala piilossa?

Yksi yleisimpiä ongelmia jumalauskon eli teismin kannalta on Jumalan hiljaisuus ja piiloutuminen. Jos Jumala on olemassa, niin miksi hän ei osoita olemassaoloaan meille ilmeisellä tavalla, joka ei jätä arvauksille sijaa? Eikö hyvä Jumala toimisi juuri näin? Näitä kysymyksiä olen pohtinut. Jumalan piiloutuminen on kuitenkin hyvä argumentti jumalauskoa vastaan vain siinä määrin, kuin meillä on syitä olettaa, että Jumalalla ei olisi hyvää syytä piiloutua. Jos Jumala on olemassa ja hänellä on hyvä syy piiloutua (jossain määrin), niin tällöin argumentti on tehoton. Voiko Jumalalla olla riittävän hyvä syy ja mikä se voisi olla? Esitän yhden mahdollisen vaihtoehdon.

Jumala haluaa, että me valitsemme millaisia ihmisiä me olemme (muodostamme oman luonteemme), miten me vaikutamme toisiin ihmisiin (autamme heitä muodostamaan heidän luonnettaan) ja millaisessa maailmassa me elämme. Hän antaa tämän vastuun meille luomalla maailman, jossa vallitsee lainalaisuudet niin, että meidän teoillamme on ennakoitavissa olevia seurauksia. Mutta jotta me voisimme tehdä todellisia valintoja hyvän ja pahan välillä, Jumalan täytyy vetäytyä (jossain määrin). Hyvä luonne on luonnollista taipumusta tehdä oikein sen itsensä vuoksi, eikä pelkästään siksi, että me hyödymme siitä. Lisäksi Jumala haluaa, että me voimme tehdä valinnan suhteessa häneen: joko osallistua hänen projektiinsa tai olla osallistumatta. Uusi testamentti puhuu luomakunnasta, jossa oikeudenmukaisuus ja rakkaus vallitsee. Uusi taivas ja uusi maa.

Mutta Jumala ei voi piiloutua täysin. Siksi tähän ajatukseen sopii hyvin kristillinen sanoma Kristuksen inkarnaatiosta, sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jumala on ilmaissut itsensä historiallisessa henkilössä. Hän ei ole kokonaan piiloutunut.